Madeira tammikuussa (13.1. - 21.1.2001)

Kuva Pico do Arieirolta

Matka alkoi lauantaina aikataulussa Helsinki-Vantaan kentältä n. klo 13.45 kohti Funchalia. Perillä oli oikeastaan melko lämmintä tammikuun sääksi eli siinä 20 asteen vaiheilla. Heti aluksi matkanjärjestäjä varoitti, että sadetta sitten tulette näkemään tulevan viikon aikana. Edellisellä viikolla oli satanut ilmeisesti enemmänkin - mutta me emme kuitenkaan loppujen lopuksi sadetta saaneet ja muutenkin matka oli niin säiden kuin muidenkin retkien ja vaellusten osalta myönteinen elämys.

Olimme olleet juuri edellisen vuoden huhtikuussa vastaavanlaisella lomaviikolla täällä, joten emme käyneet missään matkanjärjestäjän tilaisuuksissa infotilaisuutta lukuunottamatta. Oikeastaan matka samaan kohteeseen kiinnosti sen takia, että jäi pari paikkaa näkemättä silloin viimeksi eli Nunnien laakso (Curral das Freiras) ja vuoristovaellus saaren korkeinpaan kohtaan (Pico Ruivo, 1861 m.). Levadavaellus Ribeiro Frio - Portela osoittautui myös mieleenpainuvaksi kokemukseksi.

Ensimmäisenä iltana saavuttuamme emme ehtineet enää muuta kuin vähän palautella mieliin lähitienoota ja käydä läheisessä kaupassa tekemässä retkieväsostokset seuraavan päivän levadavaellusta varten.

Sunnuntaina harjoittelimme levadakävelyllä Romeiros - Camacha. Polku oli ajoittain vähän vetinen aiempien sateiden jäljiltä. Levadapolut ovat joskus vähän konstikkaita, koska tämänkin levadan varrelle on rakennettu asumuksia ja levada on kätketty maan alle paikoin ja jossakin on muuten vain haluttu ohjata turistit kiertopoluille pois varsinaiselta reitiltä. Camacha kuitenkin löytyi mukavasti ja vanha tuttu bussin päätepysäkki siellä.

Maanantaina lähdimme bussilla kohti Curral das Freiras -laaksoa. Bussimatka oli todellinen vuoristorata kapeine teineen ja jyrkkine vuorenrinteineen. Siinä vauhdissa ja mutkissa Skaran superluupit ja Linnanmäen vuoristoradat kalpenevat. Aluksi vähän ihmetytti bussikuskien kova vauhti, mutta siihen oli kuulemma syynä se, että he saavat jonkinlaisen prosenttikorotuksen kuukausipalkkaansa, jos saavat bussinsa pysymään aikataulussa. Itse laakso oli vaikuttava suurten korkeuserojen takia. Perillä viivyimme parisen tuntia kierrellen ja katsellen ja täällä söimme päivälliseksi paikallisten asukkaiden suosimaa kastanjakeittoa.

Tiistaina ajoimme taksilla Ribeiro Frioon, josta jatkoimme Balcoes-näköalapaikallakäynnin jälkeen levadan vartta Portelaan. Näköalapaikalla näkyväisyys oli ihan hyvä. Meri näkyi ja aurinko näyttäytyi ajoittain, mutta päivän edetessä sumu lisääntyi ja ilmakin vähän viileni. Toisaalta taisi olla parempi näin, sillä niitä kaikkia solia, jyrkänteitä ja kapeita kourunreunoja ei osannut pelätä niin kovasti, kun ilma oli sopivasti utuinen. Tämän levadan varrella kasvaa Madeiran saaren alkuperäiseen kasvillisuuteen kuuluvia laakerimetsiä (Laurisilva) ja saarella paljon näkyviä eucalyptuspuita on oikeastaan vasta loppupuolella lähellä Portelaa.

Keskiviikkona oli kävelyjen osalta välipäivä. Silloin kävimme tutustumassa Camara de Lobosin kalastajakylään.

Torstaina ajoimme Levada do Norten alkuun bussilla ja kävelimme sitä jonkin matkaa. Gruz da Caldeiran tunnelin jälkeen kuitenkin hivuttauduimme läheiselle tielle, josta palasimme bussilla takaisin Funchaliin. Tämän levadan varrella oli yhdessä paikassa harvinaisen sitkeitä lapsikerjäläisiä. Ei meinannut päästä millään etenemään, kun he aina levittäytyivät eteen ilmeisesti jonkinlainen kerjuu taka-ajatuksena. Kun sitten lopulta annoimme muutaman kolikon, ei se heidän mielestään ollut tarpeeksi, joten saimme rahat oikein vauhdilla niskaamme. Jatkoimme matkaa - mielestämme moiseen ei sentään paikallista taksimatkan hintaa kannata uhrata. Levadaa olisi voinut kävellä vaikka Boa Morteen ja Barreirasiin asti, mutta säästelimme jalkojamme huomista vuoristovaellusta varten.

Perjantaina oli sitten koko viikon kohokohta. Olimme varanneet matkatoimistomme välityksellä paikalliselta vuoristovaellusten järjestäjältä kuljetuksen ja oppaan vuoristoreitille. Sen olisi ehkä voinut kävellä yksinkin, mutta sinne ei mene yleisiä busseja reitin alkuun eikä loppuun, joten hintaa olisi tullut pelkistä taksimatkoista todennäköisesti enemmän. Aamu näytti vähän surkealta. Taivas oli täysin pilvessä. Sää kuitenkin muuttui aurinkoiseksi matkan edetessä ylöspäin, sillä jo vuoristopolun alku oli huomattavasti pilvirajan yläpuolella ja pilvet olivat kauniina valkoisena pumpulina kauempana ympärillämme. Tämä vuoristo oli sinä päivänä koko saaren ainoa aurinkoinen paikka. Vaelluksen alussa ilma tuntui kylmältä, mutta viimeinen nousu ennen Pico Ruivoa oli pakko kulkea paitahihasillaan. Meidän lisäksemme tälle opastukselle ei ollut ilmoittautunut kuin yksi englantilainen pariskunta, joten saimme varsin yksityiskohtaista opastusta. Reitin alkuosa Pico do Arieirosta Pico Ruivolle oli vaikuttava. Lähes koko matkan oli joko molemmin puolin tai ainakin toisella puolella täysin jyrkkä pudotus vuorten väliseen solaan tai sitten mentiin pikkutunnelissa vuoren toiselle puolelle. Polun leveys oli pahimmillaan muutama kymmenen senttiä. Kaiteita oli paikka paikoin, mutta niihin ei oikein ollut luottamista ja ne olivatkin osittain irronneet. Mielestäni kulkureitti oli kuitenkin hyvällä säällä turvallinen. Näistä maisemista tuli ihan mieleeni lapsuuden Aku Ankat, joissa seikkailtiin Inkojen aarteiden etsinnässä samantyylisissä vuoristomaisemissa, missä polut oli kaiverrettu vuoren kylkeen ja aina välillä poikettiin tunnelissa vuoren toiselle puolen. Loppumatka Pico Ruivolta Ahado do Teixeiraan olikin sitten jo leveämpää ja laskevaa polkua.

Lauantaina oli vielä aikaa käydä kaupungilla, sillä paluulento lähti vasta illalla takaisin Helsinkiin.

Tässä kuvasatoa viikolta:

Sunnuntain levadakävelyltä ja rantakuva Funchalista
sc481.JPG - 27199 Bytes

Maanantai:
Kuva Nunnien laaksosta otettuna bussin ikkunasta ja vuoren rinnettä alhaalta katsottuna. Siellä jossain se tie menee.
sc517.JPG - 23403 Bytes