Madeira toukokuussa (24.5 - 31.5.2010)

Madeiran kukkia

Oikeastaan tarkoitus oli alunperin matkustaa Azoreille, mutta kun löytyi sopiva äkkilähtö Madeiralle, ei tilaisuutta kertakaikkiaan voinut jättää. Yleensä toukokuun loppu on varsin edullista aikaa matkustaa Azoreille ja Madeiralle. Tuhkapilvien aiheuttamat lentokiellot olivat vielä ihmisten muistissa ja Madeiralla alkuvuodesta olleet tulvat ilmeisesti vähensivät matkustushalukkuutta, joten äkkilähdöissä oli tosi hyviä tarjouksia.

Madeiralla ei voinut mennä kaikille opaskirjojen reiteille. Netistä onneksi löytyi tärkeimpien opaskirjareittien tilannetietoja (esim. Sunflowers ja vast. sisällysluettelo ) ja Madeiran nettisivuilla oli myös pääreittien tilanne. Vielä kun tarkisti Funchalin informaatiokeskuksesta viimeisen tilanteen, niin ei tarvinnut turhaan lähteä yrittämään. Lähellä Funchalia olevat levadat olivat pääasiassa suljettuja kuten esimerkiksi Tornos Montesta Camatchan suuntaan. Sensijaan klassikkolevada Ribeiro Friosta Portelaan oli hyvässä kunnossa. Ylemmät vuoristopolut olivat pääsääntöisesti auki ja samoin São Lourençon niemi. Viikoksi riitti ihan mukavasi toimintaa ja sääkin oli hyvä.

Kukkaloistoa oli enemmän mitä on ollut aiemmilla Madeiran matkoilla. Ehkä pari viikkoa aikaisempi ajankohta olisi ollut vielä parempi.

Matka oli kaikin puolin onnistunut ja oikeastaan ainut pieni haitta oli, että paluu oli lentokoneen teknisen vian takia kuusi tuntia myöhässä. Saatiin siis lisäaikaa kävellä Funchalin kukkivissa puistoissa sekä lounas ennen lentokentälle lähtöä. Tavallaan matkaan kuului nyt alun tervetuliaistilaisuuden lisäksi yhteinen lähtöateria lopuksi.


Viikko muotoutui seuraavankaltaiseksi:

Tiistaina ajoimme bussilla Portelaan ja kävelimme kivettyä polkua ja kylätietä Porto da Cruziin.

Keskiviikkona menimme bussilla Ribeiro Frioon ja patikoimme levadan Portelaan.

Torstaina ajo Canicalin bussilla Baia d'Abraan ja kävely São Lourençon niemimaalla.

Perjantai oli varattu kaupunkiin tutustumiseen ja jalkahoitoon. Iltapäivällä ehti hyvin katsella Funchalia mereltä käsin Kolumbuksen "Santa Maria" -laivan kopiolla.

Lauantaina teimme omatoimisen saarikierroksen Ribeira Bravan ja Sao Vicenten kautta Porto Moniziin ja sieltä iltapäivällä takaisin Ponta do Pargon, Raposeiran, Prazeresin, Galhetan ja Ribeira Bravan kautta Funchaliin.

Sunnuntaina kävimme Santo da Serran maalaismarkkinoilla.

Maanantai oli varattu paluupäiväksi ja ehdimme silloin lennon viivästymisen takia kulutella aikaa kaupungilla.

Ohessa muutamia kuvia viikolta päivittäin ryhmiteltynä:

Ensin pari kuvaa Funchalista maanantaina illalla. Katukuviointia ja kukkivia puistoja.

Funchal . . puisto

Tiistain laskeutumista kivettyä polkua Portelasta. Polulla oli runsaasti kaatuneita puita.

kaatuneita puita . . kaatuneita puita

Kotkankallio ylempää ja alhaalta Porto da Cruzin rantapromenadilta.

Kotkan kallio . . Porto da Cruz

Kukkia oli reitin varrella runsaasti.

PICT9811a.jpg - 14942 Bytes. . PICT9829a.jpg - 17993 Bytes

sinisarja

Kirkoissa oli kauniita kukka-asetelmia. Tässä esimerkkinä Porto da Cruzin kirkon koristeita.

Porto da Cruz Porto da Cruz

Keskiviikon kuvia Ribeiro Frion kalankasvatuslaitokselta ja levadalta Portelaan.

Ribeiro Frio . . Levada Ribeiro Frio

Levada on kunnostettu ja kaiteita on lisätty.

levada Ribeiro Frio - Portela . . levada kalliossa

Tämä kannattaa kävellä vaikka jokaisella Madeiran matkalla.

levada . . Levadamaisemia

Torstain kuvia São Lourençon niemeltä. Ensimmäisessä kuvassa kallioiden lomassa kaukana siintää Porto Santo.

Taustalla Porto Santo . . PICT9948a.jpg - 11455 Bytes

Tässä puolestaan taustalla Desertas saaret.

Taustalla Desertas saaret . . PICT9966a.jpg - 11868 Bytes

Kapean kohdan sivuutusta paluumatkalla.

PICT9988a.jpg - 16325 Bytes . . PICT9991a.jpg - 12816 Bytes

Karua mutta silti värikästä.

PICT0005a.jpg - 14905 Bytes . . IMG_0210a.jpg - 11770 Bytes

Täällä kukat olivat vähän erilaisia kuin saaren muissa osissa.

IMG_0203a.jpg - 24418 Bytes . . IMG_0213a.jpg - 16543 Bytes

Perjantain kuvia kaupungilta ja mereltä. Kaunista oli kaikkialla. Valokuvia teki mieli ottaa joka paikasta.

PICT0029a.jpg - 18552 Bytes . . PICT0038a.jpg - 18515 Bytes

Tässä Parque de Santa Catarina.

PICT0040a.jpg - 18860 Bytes . . PICT0041a.jpg - 20974 Bytes

PICT0042a.jpg - 19222 Bytes. . PICT0047a.jpg - 10479 Bytes

PICT0049a.jpg - 18659 Bytes. . PICT0053a.jpg - 13837 Bytes

IMG_0226a.jpg - 17142 Bytes . . IMG_0229a.jpg - 17044 Bytes

IMG_0231a.jpg - 18415 Bytes. . PICT0062a.jpg - 24827 Bytes

PICT0077a.jpg - 15281 Bytes. . PICT0080a.jpg - 18624 Bytes

IMG_0234a.jpg - 15250 Bytes . . PICT0065a.jpg - 15994 Bytes

IMG_0233a.jpg - 15366 Bytes . . IMG_0236a.jpg - 13490 Bytes

Kuva kauppahallista.

PICT0087a.jpg - 19409 Bytes

Kukkakauppias kauppahallin edustalla ja kansantanssiesitys puiston areenalla.

PICT0092a.jpg - 17538 Bytes . . IMG_0238a.jpg - 12684 Bytes


Kadun vartta satamaan ja "Santa Maria" satamassa.

IMG_0241a.jpg - 16468 Bytes . . PICT0116a.jpg - 14729 Bytes

Purjeiden laskua ja delfiinejä merellä.

PICT0121a.jpg - 13564 Bytes. . PICT0168a.jpg - 11287 Bytes

Saari voisi näyttää tältä mereltäkäsin:

madeira2a.jpg - 11382 Bytes

Vuoristoa mereltä nähtynä ja Cabo Cirao:

PICT0186a.jpg - 7936 Bytes . . IMG_0257a.jpg - 11373 Bytes

Ja taas kukkia kaupungilta paluumatkalla satamasta hotelliin.

PICT0212a.jpg - 14024 Bytes. . PICT0214a.jpg - 12893 Bytes

PICT0215a.jpg - 18023 Bytes . . IMG_0281a.jpg - 13693 Bytes

Bändi soittaa illalla kaupungilla ja koristeita pikkukaduilla.

PICT0221a.jpg - 9875 Bytes . . PICT0224a.jpg - 15158 Bytes

PICT0228a.jpg - 18016 Bytes

Lauantain saarikierroksen kuvia, Ribeira Brava ja Sao Vicente.

Ribeira Brava . . Sao Vicente

Pari kuvaa Porto Monizista.

Porto Moniz . . IMG_0312a.jpg - 9854 Bytes

Illan kuva Funchalin pikkukadulta.

PICT0295a.jpg - 16586 Bytes

Sunnuntaina Santo da Serra: Pari kuvaa markkinoilta.
PICT0304a.jpg - 13467 Bytes . . IMG_0329a.jpg - 10628 Bytes

Santo da Serran kirkko ja kuva puistosta.

PICT0305a.jpg - 11739 Bytes . . PICT0310a.jpg - 19346 Bytes

Puistossa oli kauriita aitauksessa.

IMG_0336a.jpg - 11552 Bytes

Ja kukkia tietysti täälläkin.

PICT0320a.jpg - 10332 Bytes. . PICT0327a.jpg - 17637 Bytes

Funchalin kadut ovat koristeellisia. Sunnuntai-iltana oli orkesteri soittamassa ohikulkijoiden viihdyttämiseksi.

IMG_0339a.jpg - 15687 Bytes. . PICT0348a.jpg - 14888 Bytes

- Kukkia aina vaan -

PICT0339a.jpg - 17277 Bytes. . PICT0340a.jpg - 19749 Bytes

Lähtöpäivän kuvia kaupungilta: Kauppahalli aamulla ja Kukka-appelein koristeltu katulyhty.

Kauppahallin kalapuoli . . IMG_0352a.jpg - 18560 Bytes

Samoilua puistossa. (Jardim Municipal)

PICT0353a.jpg - 21299 Bytes . . PICT0354a.jpg - 19598 Bytes

Kaupunkiäkymä: João Gonçalves Zarcon patsas. Taustalla Katedraali Sé.

PICT0360a.jpg - 15392 Bytes

Edellisten Madeiran matkojen kuvia:

Madeira huhtikuussa 2000
Madeira tammikuussa 2001
Madeira maaliskuussa 2004
Madeira marras-joulukuussa 2005
Madeira helmikuussa 2008
Madeira tammikuussa 2009

Matkailusivulle      ...      Alkuun

Lopuksi Madeiraan liittyvää osoitteistoa netissä. Paikallisia matkanjärjestäjiä, saarikierroksia, levadavaelluksia, bussiaikatauluja ja reittejä:

Madeira Island
Madeira Online
Madeira Live
Portugal info / Madeira
Madeira Web INFO
Madeirahelp (Sää, kartat yms.)
Rodoesten bussiaikatauluja
Sam bussiaikatauluja
Madeiran busseja (Funchal)
Madeira Happy Tours
Lido Tours
MADEIRA EXPLORERS
Nature Meetings
Madeira Webkamera
Madeiran sää(Yahoo Funchal)
Madeiran sää (Meteo Portugal)
Sää Funchal (Foreca Funchal)