Madeira tammikuussa 2018 (18.1. - 25.1.2018)



Tällä kerralla matkassa oli monenlaista jännitettävää. Ensinnäkin Suomessa oli lähtiessä aikamoinen lumimyräkkä ja perillä oli kova tuuli. Lähtö ei kuitenkaan ollut kovin paljoa myöhässä. Perillä loppuvaiheessa kone heittelehti jonkin verran ja puuskittaisen tuulen takia kone joutui keskeyttämään laskun juuri kiitoradan yläpuolella ja vetämään takaisin ylös. Vartin kierroksen jälkeen toisella yrittämällä laskeutuminen onnistui.

Meillä on jäänyt muutamalla edellisellä kerralla  kulkematta Fanalin seudulla kulkeva reitti ja siitä saimme tekosyyn matkustaa Madeiralle.  Samaten tarkoitus oli osallistua  jeeppisafarille, joka olisi kulkenut osin luonnonpuiston alueella, mutta se jäi toteutumatta. Tarkoituksemme oli myös kävellä vanha tuttu reitti Montesta Camachaan, mutta se tyssäsi alkuunsa sulkuporttiin heti Montessa. Vuoden 2016 tulipalon jälkien siivous oli vielä ilmeisesti pahasti kesken.

Ajankulua oli joka päivälle ja käveltyä tuli paljon tutuissa paikoissa. Jotain uuttakin tuli koettua siinä muiden aiempien kertojen tuttujen  paikkojen lomassa. Ilma oli koko ajan sateeton ja ensimmäistä päivää lukuun ottamatta myös melko pilvetön. Polut olivat joissain kohtia vähän vetisiä.

Perjantaiksi saimme varattua heti kävelyretken Assobiadores - Fanal. Reitti oli noin 11 km pitkä ja korkeuserojakin oli jonkin verran. Sumu vähän haittasi ajoittain maisemien katselua.
Polku kulki rinteitä ylös ja alas. Välillä oli korkeaa kanervikkoa ja toisinaan synkkää peikkometsää.

kartta assobiadores fanal . . polku

madeira assobiadores fanal . . madeira fanal


polkua Assobiadores . . madeira fanal assobiadores


  madeira fanal . . madeira fanal


fanal


Lauantaina kävelimme rantapromenadia myöten Camara de Lobosiin.

madeira rantapromenadi . . madeira Cabo Girao




Camara de Lobosissa oli tehty taideteoksia erilaisten juomatölkkien levyistä. Illalla kävimme vielä kaupungilla Funchalissa.

Taidetta Camara de Lobosissa . . madeira puisto


Sunnuntaina ajattelimme mennä bussilla nunnien laaksoon, mutta kun iän myötä tieto alkaa muuttua viisaudeksi, niin bussireitin alkupää oli vähän hakusessa.
Katsoimme parhaaksi kävellä kaupunkiin ja aloittaa bussimatka varmalta pysäkiltä. Siinä sitten jäi aikaa sen verran,
että tallustelimme ensin kaupungilla ja erityisesti vanhassa kaupungissa. Vasta vähän ennen puoltapäivää lähdimme bussilla käymään nunnien laaksossa.

ronaldon patsas . . funchal madeira

Alla vanhaa kaupunkia.

funchal linnoitus rannalla . . Funchal vanhaa kaupunkia



Curral das Freiras:    madeira Curral das Freiras


Alla paluumatkan puistokuva kaupungilta.

Madeira puistoa

Maanantaina ajoimme bussilla Canical-tunnelin suulle ja kävelimme ensin vähän matkaa  mimosalevadaa Marocosin suuntaan ja suuntasimme sitten polkua ylös Boca do Riscoon katselemaan Atlantin tyrskyjä.


madeira mimosalevada . . polkua boca do riscoon

evästauko Boca do Riscossa . . Boca do Risco

polkua alas levadalle


Tiistaina menimme bussilla Monteen. Tarkoitus oli patikoida sieltä Camachaan, mutta reitti oli suljettu isolla portilla. Vuoden 2016 metsäpalojen raivaus oli kai vielä kesken.
Suuntasimme sen sijaan ylöspäin pyhiinvaellusreittiä Terreiro da Lutaan. Pidimme siellä tauon Rauhan Neitsyen patsaan luona.

Pyhiinvaellusreittiä . . pyhiinvaellusreitin ristejä

näkymä Funchaliin . . Rauhan neitsyen patsas


Monte ylhäältä
 
Keskiviikoksi oli varattu puolipäivän jeeppisafari luonnonpuiston ympäri, mutta se oli kai ylibuukattu, kun emme sopineetkaan mukaan sille vaan meille tarjottiin tilalle samaan hintaan kokopäivän retki Santanaan.
Se taisi olla parempi meidän kannaltamme kuin se peruuntunut. Kävimme mm. Camachassa. Pico do Arieirolla, Ribeiro Friossa, Porto da Gruzissa, Santanassa ja Sao Lorenzolla. Matkalle osui moottoriteitä ja mäkisiä ja  mutaisia metsäteitä.

Alla kuvassa koritehtaan tuotantoa ja toisessa ollaan matkalla Pico do Arieirolle.

Koritehdasta . . jeeppi


Alla kuvia Pico do Arieirolta.

vuoristoa . . Pico do Arieiro


Ribeiro Friossa patikoimme levadapolkua Balcoes näköalapaikalle.
Vuoristoa . . Levada Balcoes


Alla kotkankallio vähän toisesta suunnasta. Etualalla Faial.  Toisessa kuvassa taukopaikan vieressä olleita olkikattotaloja Santanan kupeessa.

kotkan kallio ja faial . . olkikattotaloja


Porto da Gruzissa vierailimme vanhassa sokeriruokoviinatehtaassa.

rommitynnyreitä . . viinatehdas


Sao Lorenzon niemimaata ja Porto Santokin oli näkyvissä kaukana merellä.
sao lorenzo . . porto santo


Torstaina aamulla ehdittiin vielä kävellä pätkä kaupunkilevadaa ennen kuin kone tuli noutamaan kotimatkalle.

piornais . . kasveja pihalla

kone tulee noutamaan


Monta kertaa on jo tuntunut siltä, että tämä saari on jo valmis. Jostain kumman syystä täältä aina vaan uudestaan itsensä löytää.
Varmaan täällä on vielä käymättömiä polkuja mutta pääpiirteissään saari on nähty. Eiköhän tämä paikka ole jo taputeltu.
Jos tänne vielä tulee niin sitten on jo pakko todeta, että  Madeiran matka  on muodostunut traditioksi.



Edellisten Madeiran matkojen kuvia:


Madeira huhtikuussa 2000
Madeira tammikuussa 2001
Madeira maaliskuussa 2004
Madeira marras-joulukuussa 2005
Madeira helmikuussa 2008
Madeira tammikuussa 2009
Madeira toukokuussa 2010
Madeira joulukuussa 2011
Madeira joulukuussa 2012
Madeira marraskuussa 2013
Madeira joulukuussa 2014
Madeira touko-kesäkuussa 2016



Matkailusivulle      ...      Alkuun

Lopuksi Madeiraan liittyvää osoitteistoa netissä. Paikallisia matkanjärjestäjiä, saarikierroksia, levadavaelluksia, bussiaikatauluja ja reittejä:

Madeira Island
Madeira Online
Madeira Live
Portugal info / Madeira
Madeira Web INFO
Madeirahelp (Sää, kartat yms.)
Rodoesten bussiaikatauluja
Sam bussiaikatauluja
Madeiran busseja (Funchal)
Madeira Happy Tours
Lido Tours
MADEIRA EXPLORERS
Nature Meetings
Madeira Webkamera
Madeiran sää(Yahoo Funchal)
Madeiran sää (Meteo Portugal)
Sää Funchal (Foreca Funchal)